Roxia käsittelee vaikeat suoto- ja rejektivedet Lappeenrannassa

Roxia on ollut Etelä-Karjalan Jätehuolto Oy:n (EKJH) luotettava kumppani jo vuosia. EKJH vastaa yhdeksän ympäröivän kunnan jätteiden kierrätyksestä ja hyödyntämisestä. Jätteenkäsittelylaitoksella on mm. uusi biokaasulaitos, joka tuottaa kaasua alueen biojätteistä ja kunnallisesta puhdistamolietteestä.

EKJH:n toimialueella ja prosesseissa muodostuvat jätevedet kerätään tasausaltaaseen ennen pumppausta viemäriverkostoon ja edelleen kunnalliseen käsittelyyn. Altaaseen kerääntyvät vedet sisältävät vaihtelevasti jakeita mm. suotovesistä, biokaasulaitoksen rejektivesistä ja kompostilaitoksen vesistä. Keväisin sulamisvedet vaikuttavat merkittävästi jäteveden määrään ja laatuun.

Rejektivesistä tulevan kuormituksen takia jätevesi on sellaisenaan liian väkevää kunnallisen puhdistamon käsiteltäväksi, joten akuuttiin tarpeeseen kaivattiin ketterää syntypaikkakäsittelyä.

Roxialle alueen toiminnot ja vesienhallinta oli entuudestaan tuttua, sillä yritys on aiemmin toteuttanut alueella automaatio- ja modernisaatioratkaisuja jätevesien pumppaukseen sekä ilmastimia tasausaltaaseen. Kelluvat ilmastimet pitävät tasausaltaan talvella avoimena, ja vähentävät erityisesti kesällä altaasta tulevia hajuhaittoja.

Rejektivesien laatuvaikutus jäteveteen on merkittävä ja sopivaa ratkaisua lähdettiin selvittämään laboratoriokokeilla. Tutkimuksissa toimivaksi ratkaisuksi osoittautui prosessi, jossa muunnetaan kemiallisella käsittelyllä epäpuhtaudet helposti erotettavaan muotoon ja erotetaan tämän jälkeen flotaatiolla. Kokeissa päästiin taloudellisesti toteutettavalla käsittelyllä jopa yli 90 % vähennykseen kuormituksessa.

Täyden mittakaavan pilotoinnilla käytännön kuvaa

Laboratoriokokeiden jälkeen siirryttiin täyden mittakaavan pilotointiin. Roxia toimitti kohteeseen merikontteihin ja vaihtolavoihin rakennetun pilottilaitoksen, joka sisälsi siirtopumppauksen, kemikaloinnin, flotaation ja lietteen kuivauksen. Pilottilaitos oli pitkälti automatisoitu ja varustettu etäseurannalla ja -ohjauksella. Ketterästi liikkuva pilottilaitos mahdollistaa todenmukaisen demonstroinnin isossa mittakaavassa ja erilaisissa kohteissa.

Pilottilaitoksella puhdistettiin vettä jatkuvatoimisesti ja käsitelty vesi johdettiin suoraan poistopumppaamoon. Ensiapua haastavaan vesitilanteeseen saatiin näin jo pilotoinnin aikana. Pilotoinnissa päästiin laboratoriotuloksia vastaavaan yli 90 % erotusasteeseen jatkuvatoimisessa käsittelyssä. Käsittelyssä erottuvaa lietettä kuivattiin Roxia GeoBoxTM -geotekstiilisuodatuksella.

Roxian kelluvat ilmastimet pitävät tasausaltaan auki talvisin (taustalla) ja vedenkäsittelylaitos esikäsittelee veden viemärikelpoiseksi. Merikontteihin rakennettu jätevesilaitos on helppo toimittaa, asentaa ja ottaa käyttöön, sekä tarvittaessa myöhemmin vaikka siirtää.

Konttipuhdistamon toimitus ja asennus oli ketterää

Roxian toimittama varsinainen jätevedenpuhdistamo otettiin käyttöön kohteessa alkuvuodesta 2022. Konttipuhdistamon asentaminen paikalleen kävi kätevästi, jonka jälkeen vedettiin konttien väliset putkistot ja tehtiin tarvittavat sähköasennukset. Prosessi otettiin nopeasti käyttöön ja säädettiin kohdalleen. Erittäin haastavan, rejektivesiä sisältävän jäteveden laatu vaihtelee altaassa paljon, mutta automatisoitu prosessi ja Roxian jatkuva tuki pitävät huolen, että käsittely jatkuu ja toimii pilotoinnissa demonstroidulla tehokkuudella. Kunnalliseen puhdistukseen lähtevän jäteveden laatu on huomattavasti aiempaa parempaa ja saanut kiitosta jätevesilaitokselta. Käsittelyssä muodostuva liete pumpataan konttilaitoksen vieressä olevalle kompostilaitokselle.

Laitoksen toiminnasta pitää huolen Roxian asiantuntijat ja toimintaa sekä suorituskykyä voidaan valvoa ja ohjata etänä Roxia MalibuTM -portaalin avulla. EKJH on luottanut Malibuun ilmastimien ja pumppaamon osalta jo vuosia. Etävalvonta ja erilaiset automaattiset ilmoitus- ja raportointitoiminnot säästävät merkittävästi työaikaa ja liikkumistarvetta laitoksella.

Ota yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä sinulle sopivin ratkaisu!

  • Valitse sijainti

  • Valitse alue

Ota yhteyttä

If you have something on your mind, just let us know! We are more than happy to answer all your inquiries.

Name(Pakollinen)
Hidden

Kauko Tanninen

President Central Asia

+7 985 226 14 91

Sergey Petukhov

Technical Director Central Asia

+7 495 726 57 41

Dan Stenglein

Sales Director North America

+1 667 500-2591

Sebastian Alcaino

Regional Sales Director South and Central America

+56 994 991 561

Ronald Gaspar

Area Sales Manager South and Central America

+51 9 7973 5424

Sun Lin

Area Sales Manager, General Manager China

+86 21 52679628

Roope Kupias

Asiakastukipäällikkö, Suomi

+358 40 860 4720

Dirk Otto

Sales Director Central Europe

+49 (0) 2102 420 707

Kimmo Angeria

Head of Field Services, Roxia Automation

+358 400 104 977

Ian Mayhew

Filter Spares Sales and Service Manager North America

+1 667 668 0006

Markus Saloniemi

Director, Industrial Automation

+358 40 571 9520

Goran Metiljevic

Product Manager, Powerflo Solutions

+61 2 8005 2131

Petteri Taavitsainen

Sales Director, Scandinavia, Baltics, Turkey, Middle East, India, Japan, Australia & Oceania

+358405071107