Plasmahapetus poistaa etoksylaatit jätevesistä tehokkaasti

Wallacilla kehitetään ja valmistetaan laitteita, reagensseja ja ohjelmistoja sekä tehdään tutkimusta sairauksien seulontaa varten. Prosesseissa syntyy alkyylifenoleja ja -etoksylaatteja sisältäviä jätevesijakeita, joita ei saa laskea viemäriin ennen haitallisten yhdisteiden poistamista. Aiemmin ainoa vaihtoehto hankalia yhdisteitä sisältäville jätevesille oli kuljettaminen satojen kilometrien päähän ongelmajätelaitokselle. Syntypaikkakäsittelylle ei ollut tarjolla toteuttamiskelpoisia ratkaisuja ennen Roxian plasmatekniikkaa: ”Vaihtoehtoja ei ollut”, sanoo Wallac Oy:n HSE-asiantuntija Janne Ahonen.

Roxia tarjosi vaihtoehdon kalliille jäteveden käsittelyprosessille

Wallac Oy:lle Roxian plasmahapetustekniikka tuli tutuksi YLE-uutisoinnin kautta lääkejäämien tuhoamista koskevasta artikkelista. Wallac kuuluu PerkinElmer-konserniin, joka on yksi maailman johtavista terveysteknologian yrityksistä. Turussa toimiva Wallac Oy on yksi konsernin suurimmista tuotekehitys- ja valmistusyksiköistä. Turun yksikkö kehittää ja valmistaa laitteita, reagensseja ja ohjelmistoja, sekä tekee tutkimusta erilaista sairauksien seulontaprosesseista.

 

Yksikön sivutuotteena muodostuu muun muassa alkyylifenoleja ja -etoksylaatteja sisältäviä jätevesijakeita. Perinteiset vedenpuhdistusmenetelmät, kuten UV, otsonointi tai kemiallinen käsittely, ovat tehottomia kyseisten jäämien poistamisessa. Tiukentuneiden EU-vaatimusten myötä etoksylaattipitoisen jäteveden laskeminen kunnalliseen jätevesiverkostoon on kiellettyä. Jätevesi täytyy käsitellä ongelmajätelaitoksella.

 

Wallacille tämä tarkoitti kahta haastetta:

  1. Jätevedet täytyi kuljettaa satojen kilometrien päähän ongelmajätelaitokselle
  2. Jäteveden käsittely ongelmajätelaitoksella oli kallista

 

Wallacilla lähdettiin etsimään vaihtoehtoisia ratkaisuja ja Roxia:n innovatiivinen plasmahapetusteknologia herätti suurta kiinnostusta. Sitä oltiin valmiita kokeilemaan.

Testauksen kautta tositoimiin

Wallac otti yhteyttä Roxiaan, ja pian ensimmäisten keskusteluiden jälkeen tehtiin laboratoriotestit Wallacin vesinäytteistä haitta-aineiden tuhoamisen tutkimiseksi. Analyysitulokset osoittivat tekniikan toimivan hyvin; käsitellystä vedestä ei löytynyt lainkaan jäämiä tarkastelluista haitta-aineista. Hyvien koetulosten jälkeen toteutettiin muutaman viikon mittainen täyden mittakaavan pilotointi Roxia:n merikonttiin rakentamalla plasmahapetusyksiköllä. ”Laitteiston asennus sujui ilman suurempia ongelmia/haasteita ja parin viikon kuluessa saimme laitteiston täyteen toimintavalmiuteen”, Ahonen sanoo. Pilotoinnin aikana otettuja näytteitä analysoimalla prosessin ajotapaa saatiin optimoitua siten, että käsittely hoituu mahdollisimman helposti ja energiatehokkaasti. Ahosen mukaan prosessi ”toimii kuin junan vessa”. Wallacilla on myös mahdollisuus seurata plasmahapetusprosessia reaaliaikaisesti Roxia MalibuTM  -online-portaalin kautta.

Roxia Plasma Oxidizer - Malibu remote view
Roxia Malbu-portaalin etänäkymä Wallacin käytössä olevasta laitteistosta.

Plasmahapetuksesta pysyvä ratkaisu

Plasmahapetuksen myötä haastavia jätevesiä ei enää tarvitse kuljettaa pitkiä matkoja kalliiseen vaarallisten jätteiden käsittelyyn. Roxia Plasma Oxidizer valikoitui ratkaisuksi kotimaisena innovaationa ja testianalyysien osoitettua laitteiston toimivuuden ja sopivuuden tarkoitukseen. Kysymykseen valitsisiko Wallac saman tuotteen uudelleen, Ahosen vastaus on selvä kyllä: ”Suosittelisin laitteistoa muillekin ratkaisuksi samankaltaiseen haasteeseen, jossa jäteliuoksista on poistettava haitallisia yhdisteitä ennen viemäriin johtamista. Laitteistolla kyetään täyttämään EU:n lupavaatimukset mm. Triton  X-100:n tuotantokäytössä.”

Roxia Plasma OxidizerTM

Roxia Plasma Oxidizer™ (RPO) on tehokas kylmäplasmatekniikka teollista vedenpuhdistusta varten. Plasman avulla luodut oksidantit poistavat värin, hajun ja orgaaniset jäämät tehokkaasti sekä desinfioivat veden. Roxia Plasma Oxidizer -vedenpuhdistusjärjestelmä on loistava vaihtoehto otsoni-, UV- ja kemikaalikäsittelyille.

Ota yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä sinulle sopivin ratkaisu!

  • Valitse sijainti

  • Valitse alue

Ota yhteyttä

If you have something on your mind, just let us know! We are more than happy to answer all your inquiries.

Name(Pakollinen)
Hidden

Kauko Tanninen

President Central Asia

+7 985 226 14 91

Sergey Petukhov

Technical Director Central Asia

+7 495 726 57 41

Dan Stenglein

Sales Director North America

+1 667 500-2591

Sebastian Alcaino

Regional Sales Director South and Central America

+56 994 991 561

Ronald Gaspar

Area Sales Manager South and Central America

+51 9 7973 5424

Sun Lin

Area Sales Manager, General Manager China

+86 21 52679628

Roope Kupias

Asiakastukipäällikkö, Suomi

+358 40 860 4720

Dirk Otto

Sales Director Central Europe

+49 (0) 2102 420 707

Kimmo Angeria

Head of Field Services, Roxia Automation

+358 400 104 977

Ian Mayhew

Filter Spares Sales and Service Manager North America

+1 667 668 0006

Markus Saloniemi

Director, Industrial Automation

+358 40 571 9520

Goran Metiljevic

Product Manager, Powerflo Solutions

+61 2 8005 2131

Petteri Taavitsainen

Sales Director, Scandinavia, Baltics, Turkey, Middle East, India, Japan, Australia & Oceania

+358405071107