"Nykyisessä asemassani minulla on mahdollisuus kasvattaa liiketoimintaa loistavien kollegoiden kanssa!"

Petri Ajo, ympäristöteknologiajohtaja

Rooli

Johtaa ja kehittää Roxian ympäristöteknologian liiketoimintaa.

Koulutus

TkK, ympäristötekniikka, 2012; DI, ympäristötekniikka, 2013; TkT Vihreä kemiantekniikka, 2018

Työkokemus

Aloitin työurani ympäristökonsultoinnissa, minkä parissa vietin useamman vuoden. Kiinnostukseni vedenkäsittelyyn vei minut lopulta tutkimuspuolelle ja tein väitöskirjan liittyen plasmahapetukseen ja lääkeaineiden hajottamiseen jätevesistä. Tuona aikana toimin myös yrittäjänä vesiteknologia-alalla. Vuonna 2017 siirryin kokonaan teollisuuden toimialalle Roxialle.

Ura Roxialla

Aloitin Roxialla marraskuussa 2017 vedenkäsittelyjärjestelmien tuotepäällikkönä. Vuoden 2018 puolivälissä lanseerasimme Environmental Technologies -tuoteperheen, ja siitä lähtien olen työskennellyt sen parissa.

Parasta työssäni

Parasta on, kun voin työssäni luoda jotain uutta ja seurata sitten sen kehitystä. On ollut mahtava etuoikeus olla Roxialla Environmental Technologies -tuoteperheen parissa alusta asti.

Uratavoitteet

Haluan että urallani on merkitystä! Nykyisessä asemassani minulla on mahdollisuus kasvattaa liiketoimintaa loistavien kollegoiden kanssa, ja samalla vaikuttaa myönteisesti ympäristöön… ei huono yhdistelmä!

Oma Roxia-tarinani

”Ammattilaisten kanssa työskentely ja uuden oppiminen joka päivä.”

Juho Uusitalo Aluepäällikkö, Itä-Eurooppa
Lue lisää

”Hienot kollegat sekä huipputeknologia ja mielenkiintoiset asiakkaat.”

Simo Rounela Sovelluspäällikkö, Digitaaliset palvelut
Lue lisää

Avoimet työpaikkamme

Roxialle tärkeintä ovat ihmiset. Saatamme yhteen lahjakkaita asiantuntijoita ja autamme muita yrityksiä parantamaan suorituskykyään ja tuloksiaan. Uskomme positiiviseen asenteeseen, keskinäiseen luottamukseen ja kunnioitukseen.

Ota yhteyttä, niin suunnitellaan yhdessä sinulle sopivin ratkaisu!

  • Valitse sijainti

  • Valitse alue

Ota yhteyttä

If you have something on your mind, just let us know! We are more than happy to answer all your inquiries.

Name(Pakollinen)
Hidden

Goran Metiljevic

Product Manager, Powerflo Solutions

+61 2 8005 2131

Kauko Tanninen

President Central Asia

+7 985 226 14 91

Sergey Petukhov

Technical Director Central Asia

+7 495 726 57 41

Dan Stenglein

Sales Director North America

+1 667 500-2591

Sebastian Alcaino

Regional Sales Director South and Central America

+56 994 991 561

Ronald Gaspar

Area Sales Manager South and Central America

+51 9 7973 5424

Sun Lin

Area Sales Manager, General Manager China

+86 21 52679628

Roope Kupias

Asiakastukipäällikkö, Suomi

+358 40 860 4720

Jesse Saira

Sales Director, Nordic & Baltics

+358 44 276 2338

Dirk Otto

Sales Director Central Europe

+49 (0) 2102 420 707

Kimmo Angeria

Head of Field Services, Roxia Automation

+358 400 104 977

Markus Saloniemi

Director, Industrial Automation

+358 40 571 9520